Terapeutti taas puhui siitä että kuinka hänellä on olo että pidän hänet tosi kaukana itsestäni. Että jotkut asiakkaat taas haluaa pitää hänet tosi lähellä ja saattaa jopa sanoa että heillä on paha mieli ja voisiko terapeutti halata ja lohduttaa häntä. Minä ihan kauhistuin noiden ihmisten puolesta. Siis minua alkoi ahdistamaan toisten ihmisten puolesta se että he haluavat terapeutin halaavan heitä. Minä kuolisin ahdistukseen ja tuollainen on täysi mahdottomuus edes kuvitelmissani.
Mutta tätä "ilmiötä" eli sitä että en päästä terapeuttiani ollenkaan lähelle, pitäisi jotenkin päästä ymmärtämään ja ratkomaan jotta Kelaterapia tulisi mahdolliseksi. En tiedä, olen nyt siis 5 v kulkenut hänen luonaan enkä mitenkään tietoisesti pidä häntä niin etäällä kuin hän sanoo. Pidän ylipäätään kaikki ihmiset tosi etäällä jo siitä syystä että olossani on aina ihmisten/ihmisen seurassa paljon ahdistusta. Viimeksi sanoinkin terapeutille että oliskohan minulla yhtään helpompi olo jos välissämme olisi sermi... Ja sanoin että se on kaikkein kamalinta olla katseen kohteena. Terapuetti oli sitä mieltä että pelkään tulla näkyväksi ja kuulluksi ja että minulla ei ole kokemusta sellaisesta.
Seuraavassa lääkäritapaamisessa päätetään minun hoidon jatko ja ilmeisesti sinne tulee nyt myös se psykofyysisen fysioterapian terapeutti ja sanoinkin traumaterapeutilleni että ihan kamalaa että tulee vielä kolmaskin silmäpari minua tuijottamaan...
Tiedän järjellä että se tilanne on sellainen että kaikki me neljä ollaan "minun puolella" ja haetaan minulle parasta mahdollista ratkaisua niistä vaihtoehdoista mitä on tarjolla MUTTA kyllä minulla on aina noissa tapaamisissa olo että olen sivustakatsoja, että olen toisella puolen ja he toisella.
En tiedä... en tiedä yhtään mitä tulee... toisaalta pelkään sitäkin että jos tapaamiset traumaterapeutin kanssa loppuu niin jänistän (taas) viimeiset kerrat. Edellinen yli 6 v hoitosuhde kun päättyi myös siihen että en vain pystynyt enää viimeisille kerroille menemään... Minulla on hyvin, hyvin vahva se puoli joka ns "tottelee" eli menee ja kulkee jos niin pitää tehdä, tottelee lääkäreitä yms eikä edes ymmärrä että on vaihtoehto ettei tottelisikaan. Tämä sama puoli varmistaa sen että lähden joka aamu töihin oli olossa mitä vain, menen aina terapiaan jne.
Tän nykyisen traumaterapian aikana en ole yhtään tapaamista itse perunut (en ole kertaakaan edes sairauden takia koska en ole oikeastaan edes sairastellut niin) enkä yhteenkään ole jättänyt menemättä. Pari kertaa olen joutunut siirtämään jonkun muun menon takia.
Mietin että pitäisikö terapeuttia jotenkin "varoittaa" että saatan lopussa sitten ykskaks ilmoittamatta jättääkin tulematta... Tämä etukäteen ilmoittaminen saattais toisaalta tehdä sen etten "kehtaisi" sitten ollakkaan menemättä...
Kommentit
Lähetä kommentti