Siipiä vaille

Taas kävin leukanivelen takia seurannassa suu/leukakirurgilla. Nyt sain sen ottamaan röntgenin leuoistani mutta jotenkin niin selvää että hän on päättänyt että mulla on se mitä hän on sanonut eikä muuta osaa/kykene edes ajattelemaan. Olen käynyt pari kertaa voice massage käsittelyssä ja se terapeutti kirjoitti lapun mukaan mulle lääkäriin jossa kertoi kaikki testit mitä tehtiin eka kerralla ja että niiden perusteella EI ole hänen mielestään kyse leukanivelen välilevystä. Mutta lääkäri ei kunnolla edes lukenut koko lappu, silmäili ja sanoi vain että varmaan ihan hyviä asioita tuossa tehty, että venyttelyt on hyväksi. Muuta ei kommentoinut. Ja vaikka osa "oireistani" on lääkärinkin mielestä vääränlaisia vaivaan minkä on diagnosoinut niin silti ei suostu edes ajattelemaan muuta vaihtoehtoa. Lisäksi hän sanoi että se vaiva olisi pitänyt mennä jo ohi. Ja että ehkä kipuni on vain kroonistunut ja vaiva onkin jo parantunut mutta minä luulen siinä olevan kipua. Kuva otettiin ...

Terapeutti taas puhui siitä että kuinka hänellä on olo että pidän hänet tosi kaukana itsestäni. Että jotkut asiakkaat taas haluaa pitää hänet tosi lähellä ja saattaa jopa sanoa että heillä on paha mieli ja voisiko terapeutti halata ja lohduttaa häntä. Minä ihan kauhistuin noiden ihmisten puolesta. Siis minua alkoi ahdistamaan toisten ihmisten puolesta se että he haluavat terapeutin halaavan heitä. Minä kuolisin ahdistukseen ja tuollainen on täysi mahdottomuus edes kuvitelmissani.  Mutta tätä "ilmiötä" eli sitä että en päästä terapeuttiani ollenkaan lähelle, pitäisi jotenkin päästä ymmärtämään ja ratkomaan jotta Kelaterapia tulisi mahdolliseksi. En tiedä, olen nyt siis 5 v kulkenut hänen luonaan enkä mitenkään tietoisesti pidä häntä niin etäällä kuin hän sanoo. Pidän ylipäätään kaikki ihmiset tosi etäällä jo siitä syystä että olossani on aina ihmisten/ihmisen seurassa paljon ahdistusta. Viimeksi sanoinkin terapeutille että oliskohan minulla yhtään helpompi olo jos välissä...

Tämä on humalaisen kirjoitus mutta silti. Minä olen ollut jo 12 v yksin, eikö se riitä jo?? Enkö jo ole ansainnut jotain?? Tänään kävin tutustumasas paikalliseen ja lahkeeseen tarttui VARATTU sormuksella oleva mies!! Ja joku osa minusta ei olisi edes siitä välitätnyt mutta ONNEKSI toinen osa se jonka velvollisuuen ja oikeudentunne on korkein, välitti. Niinpä jätin sen tyypin tien poskeeb' Mutta olen niin ÄÄRIMÄMISEEN VÄSYNYT TÄHÄN YKSINÄISYYTEEN!! Olen vaäsynty kaikkeet!! Mikä aika on tarpeeksi?? KOska olen omasta mielesätni ansainnut jotain muutakin kuin yksinäisyyttä?? Joku vain, joku jolle kelpaan, joku joka edes vähän lievittää tätä yksinäisyyttä. En vain jaksa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ansaitsnko ikinä omasta mielestä jotain hyvää elämääni?? eN JAKSA TÄÄT YKSIÄNÄISYYTTÄ!!

Kävin taas psykofyysisessä fysioterapiassa. Yhdessä harjoituksessa piti kuulostella kehoa ja mm että tuntuuko molemmat puolet samanlaiselta. Olipa hassu tunne kun tajusin että puolet on ihan erilaiset! Vasen puoli oli jäätävän painava, siis todella painava. Niin että tosi nopeasti alkoi vasemman puolen takamukseen sattumaan kun se painautui niin raskaasti kovaa penkkiä vasten. Kun taas oikea puoli oli jopa tavallaan ilmassa, ei tuntunut kosketusta lattiaan eikä penkkiin vaan olo oli kuin se leijuisi noin pari senttiä lattian ja tuolin yläpuolella, se oli höyhenkevyt ja tuntui että se voisi karata ilmaan koska vain.   Liittyyköhän tämä tähän dissoon vai kehon lihasjumeihin? Se vain että tuli puhe lääkäristä joka mulla on nyt marraskuussa niin tämä fysioterapeutti kuulemma ruukaa myös olla noissa lääkäritapaamisissa mukana. Voihan kiesus!! Siitä vasta järkky ahdistus seurasi koska jo nyt kun terapeutti ja lääkäri tapittavat kahtena silmäparina minua niin ahdistus on aina korkea...