Olin keskiviikosta sunnuntaihin isän hoteissa. Tänään sitten kävin kaupassa ja ajattelematta ostin liikaa tavaraa. Eihän mikään yksinään painanut 500 gr enemmän mutta kyllä niistä yhdessä kertyi varmaan joku 4 kg (nostoraja 2 kg 4 viikkoa). No en varsinaisesti nostellut niitä yhdessä kuin pienen hetken, sen mitä meni siihen kun sain repun selkääni. Kotona taas laskin repun selässä suoraan pöydälle jotta ei tarvi kannatella sitä hetkeäkään käsillä. Mutta nyt kyllä tuntuu rinnoissa/rintalihaksissa. Toivottavasti en pilannut mitään lopputulosta/toipumista. Sitä vain kun on yksin, apua ei juurikaan saatavilla niin jotenkin vaan en ajatellut... Se vaan täytyy käydää kaupassakin osissa vaikka kuinka tuntuukin tympeältä.
Lisäksi toiseen rintaan tuli perjantaina iso noin 5-8 cm mustelma joka tietenkin aristaa ja on pinkeä enkä millään muista mitä osastolla sanottiin niistä, jotain ne sanoi että jossain vaiheessa piti mennä lääkäriin mutta missä. Pitää huomenna soittaa työterveyteen ja kysyä.
Edelliseen kirjoitukseen lisää sen verta että ne paperit olleet minulla jo noin 5 vuotta ja käynyt ne läpikin mutta en muista aikaisemmin lukeneeni tuosta unettomuudesta ja pelosta että olisin mielisairas, siis olin samalla käynillä kertonut pelkääväni olevani mielisairas (oikeastaan olin silloin vielä 16, täytin siitä parin kuukauden päästä 17). Enkä tietenkään nyt muista näistä käynneistä yhtään mitään. Ainoastaan tuosta pillerinhakureissusta muistan jotain pientä.
Kommentit
Lähetä kommentti