Siipiä vaille

Minussa on tosi älykäs, viisas, analyyttinen mutta tunteeton tarkkailija osa. Se sama joka yleensä kirjoittaa nämä kirjoituksetkin.  Hän kykenee viiltäviin analyyseihin, hienoihin oivalluksiin. Hän tarkkailee koko ajan kaikkea ja tekee havaintoja sekä päätelmiä. Mutta hänellä ei ole puhekykyä ja viestinvälitys puhuvien osien kanssa on katkoilevaa. Eli saatan kirjoittaa terapeutilleni upeita oivalluksia itsestäni, hienoja analyysejä ja päätelmiä asioista mutta kun yritämme puhua niistä niin tarkkailijan sanat katoaa ja tilalle tulee osa joka ei edes tiedä kunnolla niistä. Minäkään en ole kaikesta perillä. Siksi terapiassa monesti sanat katoaa, en löydä päästäni sanoja, en edes tiedä mitä halusinkaan asiasta sanoa. Siksi monesti ajatus katkeaa terapiassa ja joudun lopettamaan lauseen kesken koska en tiedä sanoja, en tiedä ajatusta minkä meinasin sanoa. Toisaalta tarkkailija on siis tunteeton eli se kykenee tekemään näitä viiltäviä huomioitaan ilman tunteita, se pystyy kirjoittam...

Luovan kirjoittamisen kurssilla annettiin tehtäväksi "lapsuuden ruokamuisto". Toinen vaihtoehto olisi joku lapsuuden ihminen jota ei ole muistanut pitkään aikaan. Ruokamuisto?!! Tajusin että  minulla ei ole yhtään lapsuuden ruokamuistoa, en muista mitään mikä liittyisi ruokaan. En tiedä mistä pidin lapsena tai mistä en pitänyt. En muista mitään kouluruuista, en edes yläasteelta, olenko edes käynyt syömässä ja mitä ruokaa siihen aikaan oli kouluissa. En muista mitään mitä äiti tai joku muu sukulainen olisi tehnyt. Yritin miettiä ylipäätään että mikä on ensimmäinen muisto minkä muistan jostain ruuasta niin piti tulla ihan johonkin 20 vuotiaaseen minään tai siitä yli.  En muista mitään edes herkuista, mistä olen pitänyt tai mistä en. Leivonnaisista, karkista, jäätelöstä, pullasta tms.