Lääkärissä käynnin tulos on nyt se että painajaisiin tarkoitetun lääkkeen käytön lopetin koska korvaavaa lääkettä ei ole. Kokeillaan josko jo kestäisi lopettaa lääkitys. Nukkumiseeen vaihdettiin pitkävaikutteinen melatoniini, jota kokeilin vapun ja viikonlopun aikana ja totesin ettei mitään vaikutusta minuun. Heräilin edelleen yhtenään. Olen nyt nukkunut puolitoista viikkoa todella huonosti (yhtä yötä lukuunottamatta) ja herännyt olotilaan että en ole juuri ollenkaan saanut nukuttua. Yö menee vain pyöriessä, painajaisia en onneksi näe.
Terapeuttini osaa myös EMDR-tekniikan ja puhui että voitaisiin kokeilla sitä turvapaikkani vahvistamisessa. Olen lukenut että hoitona se ei sovi kuin yksittäisten traumojen hoitoon. Mutta näköjään sitä voi käyttää muuhunkin. En tiedä sitten koska sitä kokeillaan vai kokeillaanko. Ajatuksena se pelottaa siksi koska jotenkin kuvittelen että silloin terapeutin täytyy olla tosi lähellä (fyysisesti) minua, kasvojen välissä on vain "vähän" tilaa. Se pelottaa ajatuksena tosi paljon... Itse harjoitus ei niinkään.
Treffikumppanini löi sitten jarrut pohjaan... Hänen sanojensa mukaan hän huomasi etten ollut täysillä mukana jutussa ja molempien tunteiden vuoksi perui sovitun tapaamisen ja kirjoitti että katsotaan myöhemmin tilannetta uudelleen... Muutaman viestin vielä vaihdoimme ja kerroin hänelle mm. sen että toisaalta olen helpottunut koska hän perui tapaamisen mutta toisaalta pettynyt. Ja sanoin että minä olen tosi, tosi hitaasti syttyvää sorttia ja minun on vaikea luottaa toisiin. Toinen sanoi ymmärtävänsä... Mutta sitten ei ole kuulunut mitään... En nyt oikein tiedä, halusiko hän että tämä jäi tähän vai halusiko että kokeillaan myöhemmin uudestaan vai mitä...
Kommentit
Lähetä kommentti