Terapeuttini on valmistunut, valmistui jo viime vuoden toukokuussa!! Tämä on taas tätä, haluaisin kovasti välissä kysellä terapeutilta hänestä jotain asioita mutta koen niin vahvasti ettei minun saa kysellä, hänen elämänsä ei kuulu minulle, tämä on vain "työsuhde" hänelle jne. jne. joten en kysele juurikaan. Monesti ja monesti olen miettinyt että kysyn häneltä että saanko ylipäätään kysellä hänestä asioita... Jotain tiedän hänestä sen perusteella mitä hän on itse sanonut jossain yhteydessä. Mutta siis hän on ollut jo yli puoli vuotta valmis traumapsykoterapeutti. Onnittelun jälkeen seuraava ajatukseni (tietenkin) oli että noniin, nyt hän sitten siirtyy yksityiselle saralla (siellä tienaa paremmin) ja sitten tämä loppuu. Entiseen verrattuna kuitenkin sain kysyttyä ääneen että onko ajatellut siirtyä yksiyiseksi. Hän vakuutti ettei hänen valmistuminen mitenkään vaikuta meidän työskentelyyn. Hän on kokopäiväisesti julkisella puolella töissä mutta tekee kyllä sitten jotain yksityisen puolen keikkaakin ja ottaa vastaan esim. Kelan kuntoutusterapia-asiakkaita. Hän onkin sitten koko meidän läänin ainoa traumoihin erikoistunut. En oikein tiedä, mikä on käytäntö, saako terapeutilta kysellä hänestä ja jos saa niin mitä... Ekalta taisin kysyä lapsista ja naimisissa olosta 5 vuoden yhteistyön jälkeen...
Nyt oli jotenkin äärimmäisen vaikea sessio. Putosin yhtenään jumitustilaan, aina kun yritettiin jotain vaikeampaa puhua. Nämä jumitustilat on sellaisia joissa menetän puhe-liikunta-määräämiskykyni, pääni sisällä on hirveä meteli, kauhea sanasota käynnissä, joka lamaannuttaa sitten fyysisen minän. Itse epäilen että se on Rääväsuu joka saa jotenkin aikaan sen kehon lamaantumisen. Onhan se Rääväsuu jo onneksi paljon hiljentynyt ja rauhoittunutkin, ei ole koko aikaisesti korvaan räksyttämässä mutta kun se "hermostuu" totaalisesti niin se saa aikaan tämän lamaannuksen. Sitten kun tilanne päässä rauhoittuu, niin toimintakyky kehoon palautuu. Sen verran pystyn lamaannuksen aikana kommunikoimaan toisinaan (ei läheskään aina) että kykenen hitusen nyökkäämällä toisinaan vastaamaan terapeutin kysymyksiin. Mutta usein tämäkään ei onnistu. Riippuen terapeutin reaktiosta, lamaannus pitkittyy tai löysää nopeasti. Ykkösterppa aikanaan toimi "väärin" ja sai toisinaan lamaannuksen pitkittymään jopa yli 30 minuuuttiseksi. Mutta se on ymmärrettävää kun en itsekään mitään tajunnut mistä kyse. Nyt huomaan että tämä nykyinen osaa toimia niin että pääsen lamaannuksesta irti suht nopeasti.
Onneksi töissä edelleen annetaan rauhassa käydä terapiassa, olen niinä päivinä aamupäivän töissä ja iltapäivän olen sitten esimiehen myöntämällä "sairaslomalla", koska tietenkin tarvitsen talvisin myös kaksi tuntia siihen että ajan terapiakaupunkiin kotoani joten terapiareissu aina vie 5-6 tuntia yhteensä matkoineen. Onneksi tähänkin tulee avuksi Kelan maksama matkakorvaus! Kun matkoissa omavastuu osuus täyttyy, Kela maksaa loppuajan joka kilometristä korvaukset. Tuo omavastuuosuus mulla täyttyy maaliskuu-huhtikuun taitteilla joten loppuvuoden matkakustannukset Kela maksaa kokonaan.
Läheisilleni en oikein ole terapiastani juurikaan kertonut, eikä he ole juuri kyselleetkään. Äiti ja sisko eivät tiedä edes sitä että käyn TRAUMAterapiassa. OIkeastaan tietävät vain että käyn terapiassa mutta mitään muuta eivät. En tiedä, jotain voisin kertoakin jos kysyisivät mutta on tosi vaikea edes ajatuksen tasolla, että itse ottaisin asian esille.
Kommentit
Lähetä kommentti