Terapeuttini on valmistunut, valmistui jo viime vuoden toukokuussa!! Tämä on taas tätä, haluaisin kovasti välissä kysellä terapeutilta hänestä jotain asioita mutta koen niin vahvasti ettei minun saa kysellä, hänen elämänsä ei kuulu minulle, tämä on vain "työsuhde" hänelle jne. jne. joten en kysele juurikaan. Monesti ja monesti olen miettinyt että kysyn häneltä että saanko ylipäätään kysellä hänestä asioita... Jotain tiedän hänestä sen perusteella mitä hän on itse sanonut jossain yhteydessä. Mutta siis hän on ollut jo yli puoli vuotta valmis traumapsykoterapeutti. Onnittelun jälkeen seuraava ajatukseni (tietenkin) oli että noniin, nyt hän sitten siirtyy yksityiselle saralla (siellä tienaa paremmin) ja sitten tämä loppuu. Entiseen verrattuna kuitenkin sain kysyttyä ääneen että onko ajatellut siirtyä yksiyiseksi. Hän vakuutti ettei hänen valmistuminen mitenkään vaikuta meidän työskentelyyn. Hän on kokopäiväisesti julkisella puolella töissä mutta tekee kyllä sitten jotain yksity...
Traumoista, dissosiaatiosta ja traumaterapiasta kertova blogi. Mukana myös ihan normaali elämää :) osa teksteistä voi olla triggeröivää tai aiheuttaa ahdistusta herkille joten varauksella.