Siipiä vaille

Pitkästä aikaa. Yhdessä asutaan edelleen, ollaan muutettu vain kämppää. Olen löytänyt oman ihmiseni, sen oikean, siitä olen varma. Käytiin yhdessä Kreetallakin kolme viikkoa sitten ja oli ihan viikko! Aloitin kelan terapian kesäkuussa koska haluan että tämä parisuhteeni onnistuu ja menneisyyden möröt ei tule sitä pilaamaan. Terapeutti on edelleen sama. Rakastan naistani erittäin paljon. Kohta tulee vuosi että ollaan oltu yhdessä, reissussa tuli puoli vuotta kihloissa oloa täyteen.

Hengissä. Onnellinen ja kihloissa. Toukokuussa muutamme virallisesti yhteen mutta käytännössä jo asuttu yhdessä tammikuusta alkaen. Yhteinen eka loma huhtikuussa ja yhteinen kesälomakin. Rakastan häntä ja hän minua. Vietämme kaiken ajan yhdessä ja jos joudumme olemaan erillään yhdenkin yön, hirveä ikävä toista.  Psykofyysinen terapia loppui, kai sen takia kun terapeutin keinot auttaa loppui koska en kyennyt juuri mihinkään keholliseen harjoitukseen.  Traumaterapeutilla olen käynyt kahdesti tän vuoden puolella. Toukokuussa hoitotapaaminen jossa päätetään jatkosta tai tauosta... 

Siis, ei ole aikaa ollut pävittää tätä blogiakaan kun kaikki aika menee hellustamiseen. Ollaan kyllä niin tiiviisti yhdessä. Ja rakastan joka hetkeä hänen kanssaan. On niin vaikea uskoa tätä tunnetta, sitä että olen näin rakastunut, että saan yhtä paljon vastakaikua, koen olevani toiselle ihan yhtä tärkeä kuin hän minulle. Siis sydämeni pyörähtää ympäri ja vatsanpohjasta kutittaa jo pelkästään se kun ajattelen häntä, saati sitten kun näen. Rakastan kosketella häntä, rakastan hänen koskiessaan minua. Jo kädestä pitäminen saa rakkauden väreet ympäri kehoa. Ai että olen niin ONNELLINEN!!