Siipiä vaille

Sain kuulla eilen että isäpuoli on jakanut perintönsä minun ja siskoni lapsille. Kuka saa minkäkin palstan ja kuka talon ja tilan jne. Meille (siskolle ja minulle) ei mitään. No, siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä koska minä sain kuulla jo 15-vuotiaana että "Sinä et tule saamaan penniäkään perinnöksi ja se sinun mieskaveri jättää sinut heti kuin nallin kalliolle kun saa kuulla tämän".  Joten tiedossa oli MUTTA jotenkin kuitenkin kai olin toivonut että asia olisi mennyt toisin ja minä olisin saanut ITSE sanoa "PIDÄ PASKAISET ROPOSI JA MAASI IHAN ITSE, MINÄ EN NIITÄ TARVITSE ENKÄ HUOLI!!!!" Toinen mikä harmitti oli se että kaikki muut (sisko, omat lapset, exä jne.) jo tiesi tämän ja ilmeisesti olivat tienneet kauan, eli minä olin viimeinen ja jotenkin tunsin itseni tosi ulkopuoliseksi omasta perheestänikin... 

Huhhuh, ihan puhkipoikki väsynyt ja stressiäkin on... Tänään oli viimeinen terapia ennen 6 viikon kesätaukoa ja oli pakko ottaa puheeksi sairasloma koska pitkään, piiiiiitkäään aikaan on nyt tämän viikon ajan aamuisin ollut tunne, että en jaksa, en millään jaksaisi lähteä töihin. Edelleen työ on ollut periaatteessa ihan ok mutta olen jotenkin ollut vain niin väsynyt että laskenut koska pääsee lähtemään töistä. Lisäksi tämän viikon työni on ollut kiertää maakuntia joten olen ollut melkein joka päivä eri paikassa.Olen myöskin edelleen nukkunut huonosti, Painajaiset ovat taas poissa mutta se jatkuva yöheräily... Ei edes paria tuntia yhteensä katkeamatonta unta. Olen niin väsynyt.  No, terapeutin kanssa puhuttiin sairaslomasta, koska se on vaan vaikea pala minulle, pystyn kyllä FYYSISEN sairauden takia ottamaan sairaslomaa mutta että psyykkisen... Se vain tuntuu että pinnaan, olen tyhjän takia sairaslomalla jne.Tunnen syyllisyyttä että minä jään ilman fyysistä vaivaa kotiin ja muu...